2015/02/12

Vesipedot Flamingossa

Polskis, molskis! Meidän pikku uimarit kävivät eilen purkamassa hieman ylimääräistä energiaa Flamingon Vesipuistossa. 3- ja 1-vuotiaat rämäpäät vaativat tällaisessa paikassa kaksi erittäin tarkkaavaista silmäparia. Meidän esikoinen tykkää yli kaiken sukeltamisesta. Sillä tavalla hän osaa nimittäin jo siirtyä eteenpäin vedessä. Voitte kuvitella minkälainen sydäntykytys siitä tulee, kun yhtäkkiä huomaat, että juuri vahtimasi pieni 3-vuotias on kadonnut vesipuiston isossa altaassa. Muutaman sekunnin päästä hänen pää ilmestyy pinnalle hieman kauempaa ja karjaisee "minä olen kro-ko-tiiiiliiii".. 



Tällaisessa paikassa riittää aktiviteettia kaikille ja vauva-altaassa, jossa iso norsu ja käärme puhaltavat hienot suihkulähteet, viihtyy melkein kaiken ikäiset pikkutyypit. Meidän lapset rakastavat vauhtia ja laskimme myös isosta liukumäestä yhdessä ainakin 18 kertaa. (tämän jälkeen en enää jaksanut laskea..) Huomasimme aikaisemmin, että vesipuisto on aika tyhjillään juuri arki-iltaisin ja näin oli myös nyt. Saimme hetkittäin olla perheen kesken ihan rauhassa porealtaassa ja puoli kahdeksalta myös vauva-allas oli täysin tyhjä. Pyörimme vesipuistossa rannekkeet kädessä noin kaksi ja puoli tuntia jonka jälkeen nukkumatti heitteli jo kassikaupalla unihiekkaa lasten silmiin.. 

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti