2015/03/10

Lapsen raha-asiat

Kaikki (merkittävät) päätökset, jotka tekee lapsen puolesta, tuntuu usein vaikelta tehdä - Niitä pitää jotenkin perustella kymmen kertaa paremmin kuin muita päätöksiä. Tällä kertaa mietityttää lasten raha-asiat. Heillä on jäänyt jokin hassu euronen taskun pohjalle jokaisen synttärin ja joulun jälkeen. Pohdimme viikonloppuna mm. sitä, kuuluuko lapsilisä lapselle? Pitäisikö lapsen saamat lahjarahat siirtää lapsen myöhempää käyttöä varten hänen omalle säästötilille ja pitäisikö lapsen rahat sijoittaa johonkin hieman tuottavampaan ympäristöön? 




Voi kuulostaa hassulta, mutta meille on tärkeää, että kummallakin pojalla on omat säästöpossunsa - vaikka käteinen raha on nykyään "so last season", säästöpossun käyttö konkretisoi jollain tapaa pienelle lapselle rahan merkityksen. Lapsilisiä tai viikkorahaa ei meidän perheessä anneta lapsille ainakaan toistaiseksi, mutta jossain vaiheessa tämäkin tulee ajankohtaiseksi. Lapsilisä ja paljon lisää käytetään tietenkin lasten juttuihin joka kuukausi. Kaikki lasten saamat lahjarahat siirretään kuitenkin kokonaisuudessa heidän säästötileille. Kun lapset ovat kouluikäisiä mietimme varmasti myös jonkinnäköistä sijoittamistouhua. Olisi hauskaa ottaa yhteinen projekti lapsen kanssa, jossa hän voisi olla mukana tekemässä päätöksiä siitä, missä hänen rahat kasvavat korkoa (tietenkin vanhempien valvovien silmien alla). 

Ups.. olipas vakavaa tekstiä..

-Såfin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti