2015/03/19

Paljon onnea!

Meidän perheessä juhlitaan kaikkien synttäreitä, myös meidän vanhempien. Lasten kekkerit ovat tietysti omaa kaliiperia, mutta kyllä aikuisetkin ansaitsevat oman kakun ja vähintään muutaman synttärilahjan. Tällä kertaa juhlimisen kohteena oli meidän perheen isi. Hän täytti vuosia juuri, kun lensimme ilmojen halki kohti meidän loman ensimmäistä kohdetta. Kun pääsimme perille Singaporeen, kävimme synttäreiden kunniaksi maistelemassa Dim Sumeja ja juomassa hyvää viiniä paikallisessa ravintolassa. Hän sai myöhemmin myös hotellissa yllätyskakun henkilökunnalta. Ihmettelimme kakkua syödessä miksi on niin, että kaikki se minkä saa lahjana tai yllätyksenä maistuukin niiiin hyvälle?








Matkalaukussa isille oli kantautunut mukaan myös muutama käytännöllinen synttärilahja kuten "Havaijipaitoja" (no ei sentään, mutta oli niissä kuitenkin hieman lomafiilistä), snorkkelilasit ja muutama kirja. Varsinainen lahja lunastetaan kuitenkin vasta Suomessa kun vietämme leffaillan kaupungilla yhdessä. 

Happy Birthday!

-Såfin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti