2015/03/11

Pienen tyypin matkalaukku

Kannattaako lapselle hankkia oma matkalaukku reissuja varten? Pohdimme tätä pitkään ja päätimme lopulta hankkia meidän 3-vuotiaalle pojalle oma matkalaukku, ei niinkään tavaran kuljettamisen kannalta vaan siksi, että hän saa kokea olevansa samanlainen ja yhtä tärkeä kun me muut reissajat. Kun löysimme tämän Trunki-laukun verkkokaupasta tiesimme, että tämä on meitä varten. Laukussa on kantohihna, jonka voi näppärästi muuttaa vetohihnaksi ja "kyhmyt" laukun etuosassa toimii kahvoina. Etäisyydet lentokentällä ovat pitkiä ja tämä toimii siis samalla hätäkeinona kuljettaa 3-vuotiasta kivalla tavalla.



 






(Kuvat: trunki.com)

Kun matkalaukkupaketti saapui postissa pojat ovat leikkineet tällä kapistuksella vuorotellen. 3-vuotias tykkää vetää pikkuveljeä edestakaisin pitkin meidän olohuonetta ja toisaalta myös täyttää laukkua tavaroilla. 1-vuotiaamme taas työntelee laukkua edessään ja (yllätys yllätys) käyttää sitä kiipeilytelineenä. Trunki-matkalaukku on liian pieni, jotta siihen mahtuisi kaikki matkaan tarvittavat vaatteet, mutta lentokoneeseen tarvittavat tavarat mahtuu hyvin. Kaikista tärkein taitaa kuitenkin olla se, että saa ottaa mukaan ihan ihka oman laukun!

Lomapoika matkaan jo käy!!

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti