2015/04/17

Pienet ihmiset pienessä Ratikkamuseossa

Saimme vinkin vierailun arvoisesta paikasta yhden Facebook-ryhmän kautta - Korjaamon Ratikkamuseo oli kuulemma kiva kohde päiväretkelle. Päätimme siis eilen pakata mukaan eväät ja suuntasimme nokkamme kohti Korjaamoa. Ratikkamuseoon on ilmainen sisäänpääsy ja siellä saa mm. istua eri aikakausilta olevissa raitiovaunuissa matkustajana, kuljettajana tai jopa rahastajana. Museo on pieni ja siksi juuri sopiva pienille lapsille. Siellä oli myös tilaa juosta ja kaikkeen sai koskea. Esikoisen kiivetessä edestakaisin eri raitiovaunuihin, meidän 1-vuotias kuopus osoitteli innoissaan raitiovaunuja ja toisteli sanaa "auta" (auto).  Me vanhemmat taas kauhistelimme kuinka muistamme seinälle ripustetut 10-matkankortit. Apua - olemme jo niin vanhoja, että lapsuudesta tutut jutut ovat päässeet museokamaksi! Hahaa..














Museossa oli varattu alue omien eväiden syömiselle ja siellä oli jopa syöttötuolitkin. Vaikka söimme sitä ihan tavallista kotiruokaa, se maistuu jotenkin paljon paremmalta syötynä näin picnic-aiheisesti. Ruokailualueen vierestä löysimme myös mini-kirjaston ja saimme sieltä sopivasti pojille vielä viihdykkettä ruokailun ajaksi.. Hauska pieni paikka!

"Köröttelen köröttelen 10 ratikalla, ratikalla joo.."

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti