2015/05/20

Eräissä satujuhlissa

Satuhahmojuhlat! Voi sitä riemua kun lapset odottavat juhlia, suunnittelivat pukujaan, kasvomaalauksiian ja pohtivat mitä herkkuja juhlissa mahtaa olla tarjolla. Päiväunien nukkuminen jää kesken, koska pitää varmistaa ettei myöhästytä juhlista. Varmistetaan, että äiti ja isä myös pukeutuu juhliin ja halutaan valita myös heidän puvut. Kun pikkuinen kolmevuotias villitsee isäänsä pukeutumaan vanhaan tiukkaan keltaiseen Pikachu-pukuun tämä äiti käyttää hysteerisen naurun jälkeen veto-oikeuttaan! Ei pukua jonka alle ei mahdu vaatteita. (Hahaa!) 







Juhlissa ihaillaan satulinnakakkua, vaaditaan ongintaa N-Y-T, tanssitaan (tai lähinnä hihitetään tanssilattialla). 1-vuotias ihastuu tai jopa rakastuu vanhempaan tyttöön ja tarjoaa ainoan saamansa suklaan hänelle. Aaaww! Avataan paketteja, syödään herkullisia ruokia, pukeudutaan satuhattuihin eikä ollenkaan haluta lähteä kotiin kun sen aika tulee. Lasten juhlat ovat niin täynnä energiaa, että haluaisin jotenkin pullottaa edes pienen osan siitä tulevaa syksyä varten..

Meidän "vaarallinen" Scar-lejona ja Haisuilihahmo kiittää ja kumartaa!

-Såfin 

3 kommenttia: