2016/01/06

Matkakuume voitti 1-0

Meillä kävi nyt niin, että matkakuumeemme yltyi ja yltyi kunnes se muuttui sietämättömäksi juuri ennen pyhien päätöstä. Minne voi siis lähteä muutaman tunnin varoitusajalla? No Tallinnaan tietenkin. Lähdimme laivalla jääkylmän ja auringosta höyryävän veden halki muutaman tunnin matkan päähän. Jäimme kuulkaas ihan yöksikin, kun näin hulluksi heittäydyttiin. Hahaa.. Seuraksemme saimme kaveriperheen, joka edeltävänä iltana keskellä yötä varaili matkaa ja tapasimme aamuvarhain satamassa. Porukkaamme kuului näin neljä hymyilevää ja villiä pientä poikaa. Vauhtia oli siis luvassa.

Tallinnassa oli nyt viime viikonloppuna melkoisen rapsakka keli. n. 15 astetta pakkasta ja auringonpaistetta. En tiedä miten mutta päädyimme jotenkin kävelemään satamasta n. neljän kilometrin päähän Viron merimuseoon. Museo oli aivan nappi valinta! Tässä melko uudessa museossa oli kaikenlaista toimintaa lapsille. Siellä sai mm. ohjata radio-ohjattavia veneitä, katsoa äänitehostettuja leffoja leikki-sukellusveneessä, pukea pelastusliivejä, tehdä lennokkeja jne. Siellä sai myös käydä ison oikean sukellusveneen sisällä, koittaa lentokonesimulaattoria ja syödä perinteisiä laivastoruokia. Paikassa oli jotenkin vähän sellaista "Heureka-henkeä". Loppupeleissä kävi sitten niin, että vietimme vahingossa museossa koko päivän ja pääsimme vasta myöhään illalla Tallinnan vanhaan kaupunkiin juomaan glögit torille ja syömään hienosti perinteistä Virolaista ruokaa. Seuraavana aamuna lähdimme kotiinpäin iloisin mielin uusista kokemuksista. Että tällainen ekstempore-reissu tällä kertaa.

Oletko sinä koskaan lähtenyt reissuun tai retkeen näin hetken mielijohteesta?

-Såfin

PS. Uber-taksit toimii Tallinnassa erinomaisesti ja kaikki siirtymiset maksaa vain muutaman hassun euron. JOS siis ei halua kävellä pitkiä matkoja lasten kanssa..  

12 kommenttia:

  1. Voi kuinka kiva äkkilähtö :D Sielä päin jos asuttais niin varmasti tulisi lähdettyäkin mutta täältä on niin pitkä matka että se aina vaikeuttaa lähtöä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Ymmärrän kyllä, että ehkä pitää suunnitella vähän paremmin jos pitäisi matkustaa ensin monen tunnin päähän ennen kuin edes pääsee laivaan.. Mutta toisaalta, voihan sitä lähteä hotelliseikkailuun vaikka viereiseen kaupunkiin :D

      Poista
  2. Ihanaa <3 Extemporet on just parhaita :D
    Me harrastettiin näitä pikkusia äkkilähtöjä ennen aika useinkin (kun oli "vaan" 3 lasta) mutta nykyään kun porukkaa on ku pipoo (isojen harrastukset yms) , niin pitää enemmän suunnitella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä :D "Vaan" kolme lasta - ja mites viiden kanssa. Apua! Ymmärrän, että reissuja saa suunnitella vähän tarkemmin. Mä olin jo vähän sitä mieltä, että voiko tätä ekstemporematkailua toteuttaa edes kahden kanssa?? Hahaa..

      Poista
  3. Ihana äkkilähtö! Mun tekisi matkakuumeisena mieli ottaa mallia, mutta me ei pystytä miehen päivystysluontoisen työn takia mitään äkkilähtöjä harrastamaan vaan tuurareiden kanssa on sovittava hyvissä ajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä kieltämättä ihanaa! :D Nuo päivystystyöt on kyllä tällaisten kannalta vähän haastavia - mutta onneksi matkailua voi harrastaa myös suunnitellusti <3

      Poista
  4. Oho! No nyt on ollut kyllä extempore lähtö :D Me ei tollain noin pikaseen olla koskaan lähdetty,ainakin viikkoa ennen ollaan tiedetty. Ois kiva päästä risteilemään pitkästä aikaa, jotenkin laivassa on super kivaa olla ja tuijotella merta ♡ Mutta mutta jos saisin valita niin pakenisin nyt näitä pakkasia mielelläni jonnekin lämpimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! :D Lapset kyllä tykkää risteilemisestä, siinä on jotain jännää. Eikä nyt edes tarttisi olla mitenkään iso laiva ja he olisivat jo ihan täpinöissä. Ja siitä olen kyllä samaa mieltä, että lämpöön olisi kiva lähteä. <3

      Poista
  5. Voih, miksen mä vaan osaa tota tollasta extemporee :) Tosin meillä rajottaa koirat lähtöä, kun niille pitää tietty saada paikka siksi aikaa, mutta joskus pitäis oikeesti repästä ja vaan lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No välillä tekee kyllä hyvää tällainen hulluttelu. Mä oon kans aiemmin ollut aika huono näissä extempore jutuissa, mutta ilmeisesti myöhemmällä iällä olen osannut höllätä vähän.. :D

      Poista
  6. Äkkilähtö ja merimuseo! Kuulostaapa ihanalta! Ihan liian vähän tulee äkkilähtöiltyä. Enemmän pitäisi kyllä heittäytyä, ihan pieniinkin juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heittäytyminen on kyllä hauskaa! :) Sitä tekee liian harvoin ja oikeasti kadehdin niitä jotka elää joka päivä extempore-fiiliksellä! :D

      Poista