2016/10/10

5- ja 2-vuotiaat tiedemiehet Yliopistolla

Nyt viikonloppuna osallistuimme Thinkfest-teeman alla järjestettyyn perhetapahtumaan Helsingin Yliopistolla. Te ette ehkä tienneet tätä minusta, mutta minun lempiaineet koulussa on aina ollut matematiikka ja fysiikka. Hahaa.. Siksi olin itse todella innoissani viemässä meidän pojat yliopiston tiloihin jossa oli luvassa kaikenlaisia tieteellisiä elämyksiä perheen pienimille. Meidän pojat saivat päivän aikana osallistua jännittäviin ja käytännönläheisiin kokeiluihin ja sen kautta pääsivät tutustumaan hieman monimutkaisempiin kouluaineisiin kuten kemiaan ja fysiikkaan. Samalla oli jännää nähdä ovatko pojat perinneet edes osan minun innostuksesta näihin juttuihin.. 

Täytyy sanoa, että tapahtuma ylitti kaikki odotukseni vaikka ne korkealla olikin. Kaikki oli aidosti lähtöisin perheen pienimmistä. Kemiaan tutustuttiin niin, että jokainen lapsi sai pipetillä tehdä omaan koeputkeen sateenkaaren erivärisistä nesteistä. Fysiikan laboratoriossa lapsille oli järjestetty hauskoja demoja siitä mitä tapahtuu tyhjiössä kun sinne sijoitetaan ilmapallo, partavaahtoa tai vaikka vaahtokarkkeja. Hauskin demo oli lasten mielestä erään vaahtokarkkinuken kohtalo tyhjiössä. Nukke nimittäin lajenee ja paisuu hassun muotoiseksi. Seuraavassa "labrassa" lapset askartelivat ja koristelivat oman bakteerin. Näiden kaikkien kokeiden parissa meillä hurahti helposti monta tuntia ja meidän pojat jaksoivat todella hienosti keskittyä.

Tämä oli todella hauska tapa saada lapset kiinnostumaan aiheesta. Ja mitä mukavinta, nyt kun he kysyvät minulta myöhemmin mikä kemia tai fysiikka on, minulla on hyvät esimerkit antaa. Hihii.. 

Onko Thinkfest sinulle tuttu ennestään?

-Såfin

2 kommenttia: