2016/11/23

Lapsen itseluottamus

Olen monesti miettinyt itseluottamusta ilmiönä. Mistä johtuu, että jotkut ihmiset ovat itsevarmoja ja säteilevät energiaa ja uskallusta kun taas toiset ovat sisäänpäin suuntautuneita ja ujoja. Mistä kaikesta se itseluottamus on peräisin? Ja voinko minä äitinä opettaa itseluottamusta lapsilleni? Voiko itseluottamusta kasvattaa ja oppia vai onko se valmis osa jokaisen luonnetta jo syntyessämme? Pohtiessani tätä tulin miettineeksi sitä, että itseluottamushan on ainoastaan usko siihen, että itse tulee onnistumaan. Itsevarmuus on siis käytännössä ilmaa, mutta silti sitä ei voi teeskennellä. Joko uskoo siihen, että onnistuu tai sitten ei usko. 

Jokaisella on heikkoja hetkiä. Itse koen omaavani melko suuren itsevarmuuden ja itseluottamuksen. Mutta on luonnollisesti hetkiä kun olen epävarma itsestäni. Olen epävarma itsestäni silloin kun en tiedä asioista riittävästi ja faktat puuttuvat. Olen kai oppinut itsestäni, että minun pitää selvittää ja opiskella riittävästi jotta voin esiintyä itservarmasti uusissa tilanteissa. Toinen tilanne jossa usein koen olevani epävarma on se kun joudun tekemään jotain uutta täysin yksin ilman, että voin jakaa sen tilanteen kenenkään tutun kanssa. Esimerkiksi blogia pitäessä on yksin monessa jutussa, kaikki uudet jutut, käänteet, tekniset haasteet jne. Silti on kummallista, että teen tätä oikein mielelläni. Otan pikkuaskelia ja laajennan mukavuusaluettani.

Lasten itsevarmuus ei ole mikään taattu juttu. Se, että kummatkin perheemme aikuiset olemme melko itsevarmoja itsestämme ei tietty takaa, että meidän lapset ovat sitä myös. Haluan kuitenkin uskoa, että lapset ottavat mallia meidän käyttäytymisestä. Olen myös aina kuvitellut, että jos kehun lastani sopivin määrin ja esim. olen tarkka siitä, että kuuntelen häntä kun hän puhuu, se vahvistaa hänen itseluottamusta. Voisin myös kuvitella, että itsevarmuus kasvaa kun epäonnistumiset käsitellään yhdessä ja rohkaistaan kokeilemaan uudestaan. Etenkin viimeaikoina huomaan joutuvani tällaisiin tilanteisiin aika usein. Meidän vanhempi tyyppi haluaa olla niin kovasti olla iso, muttei tietenkään vielä ole sitä. Toisaalta itseluottamus on myös sitä, että uskaltautuu lähteä kokeilemaan täysin uusia asioita.

Toivon sydämeni pohjasta, että lapseni ovat joskus niin itsevarmoja, että uskaltavat olla jokaisessa tilanteessa juuri oma itsensä.

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Hyviä mietintöjä! Jokainen lapsi on erilainen, mutta tukien, kehuen ja hellästi ohjaten arkakin lapsi pystyy saamaan hetki hetkeltä enemmän itseluottamusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Jokaista lasta pitää tietenkin kohdata yksilönä ja miettiä missä hän tarvitsee tukea ja kannustusta <3<3

      Poista