2017/07/03

Ollaanko me maailman reunalla?

Me elämme vielä tiiviisti kaksi viikkoa hyvin kiirestä työarkea ennen meidän kesäloman alkamista. Päivät täyttyvät palavereista tunkkaisissa konttoreissa. Pikkupojat ovat jo jääneet pois päiväkodista ansaitsemalleen kesälomalle ja ovat mummon ja vaarin hoivissa kunnes meidän koko perhe lomailee samaan aikaan kolme viikkoa heinäkuun puolesta välistä aina sinne koulujen ja päivähoidon alkamiseen saakka. Vaikka emme vielä varsinaisesti ole kesälomalla haluamme nauttia täysillä näistä kesäviikonlopuista. Menneen viikonlopun tunnelmien myötä olemme jo melkein päässeet lomatunnelmaan..

Saavuimme lopen uupuneina työviikon jälkeen meidän mökille myöhään perjantai-iltana. Aurinko lämmitti ja mökkimaisema oli rauhallinen. Poimimme villikukkia rannassa poikien kanssa ja pikkuhiljaa rentous hiipi yllemme. Ihan kuin jokaisella hengityksellä olisi ollut jokin syvempi merkitys. Sen hetken pystyi tuntemaan jokaisessa raajassa. Miten vielä automatkalla mieltä painaneet työasiat lensivät tiehensä ja katosivat siihen kimaltelevaan järvimaisemaan. Harvoin pysähdymme nauttimaan niin totaalisesti kuin teimme nyt. Meidän kaikki matkatavarat jäivät laiturille ja vain istahdimme alas. Pian vaatteetkin olivat vaihtuneet lennosta uikkareihin ja pulahdimme järveen. Haimme kuplivaa jääkaapista ja katselimme kuinka pojat leikkivät rantahiekassa. Aika täydellinen päätös arkiviikolle.

Koko viikonlopun saimme nauttia ihanasta ja aurinkoisesta säästä. Lauantai-aamuna minä kävin oikein kunnon maalaismarkkinoilla Karhessa ostamassa mansikoita ja uudet juuriharjat mökille. Myöhemmin päivällä otimme esille kaikki omistamamme vesilelut sekä kelluvat, puhallettavat härpäkkeet ja viihdyimme rannalla koko päivän. Testasimme myös ensimmäistä kertaa Sup-lautailua josta kerron teille myöhemmin viikolla. (Wau! Se oli nii-iin siistiä) Päivällä sujahdimme lakanoiden väliin nukkumaan päiväunet ja illan lähestyessä laitoimme saunan ja paljun tulille. Pitkän, aurinkoisen ja aktiivisen päivän jälkeen palkitsimme itsemme herkullisilla muurikkaetuilla. 

Mökillä mukana meillä oli myös meidän isi-ihmisen 14-vuotias kummipoika Sveitsistä. Hän taisi innostua vesileikeistä ja maisemista yhtälailla kuin meidän omat pojat. Jatkoimme vielä sunnuntai-iltapäivällä kesäviikonloppuamme matkaamalla Inkoon satamaan jonne olimme joutuneet jättämään veneemme viime viikolla myrskyaaltojen takia. Kun kerroimme, että lähtisimme hakemaan venettä meidän 5-vuotias kysyi: "onko Inkoo maailman reunalla"? Hahaa.. Noh, rakas poikani: voidaan sanoa vaikka niin. Ajoimme sieltä veneemme kotiin Helsinkiin sunnuntai-iltana ja se oli juuri täydellinen päätös tälle meidän kesäviikonlopulle.

Onko sinulla jo loma alkanut? Onko sinulla jo kesäfiilis?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalle viikonlopulle♥ Mullahan ei varsinaista lomaa olekaan, mutta kyllä mökillä aina viimeistään se rentous ja kesäfiilis löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on! <3 Mökkeily ja luonto on kyllä erityisen lähellä sydäntä :)

      Poista