2017/11/06

Pellehyppyjen SM-kisat

Saimme viikonloppuna hullun idean lähteä katsomaan Pellehyppyjen SM-kisoja Tikkurilan uimahalliin yhdessä Mummon ja Vaarin kanssa. Meidän isi-ihminen oli itseasiassa pienenä käynyt katsomassa samantyyppisen esityksen ja siksi tuntui erityisen hauskalta viedä meidän pikkupojat katsomaan kyseistä showta. Itse en ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa mutta osasiin aavistaa, että meillä oli tulossa hauska yhteinen ilta. Olin oikeassa. Jerobeamin järjestämä Pellehyppy-show oli saanut aikaiseksi oikein yleisövillityksen. Uimahallin edustalla oli piiiitkä jono saapuessamme paikalle. Olimme onneksi ostaneet liput jo etukäteen eikä meidän tarvinnut jonottaa. Saimme hyvät paikat keskeltä katsomoa josta oli suora näkymä hyppytorniin. Hetken päästä täpötäyteen uimahalliin saapui joukko hauskoihin asuihin pukeutuneita pellejä jotka vilkuttivat iloisesti yleisölle. Puolet yleisöstä oli lapsia ja heidän ihanat pienet naurut yhdistyivät oikein hyvän mielen äänimereksi..


Yksitellen pellet hyppäsivät, kaatuilivat ja sinkosivat alas hyppytasanteilta. Jokaisella hypyllä oli oma hauska tarinansa ja suuren loiskahduksen jälkeen yleisö villiintyi taputtamaan ja nauramaan hypylle. Pellet myös huijasivat toisiaan tippumaan tasanteilta. Tietty. Heh. Toiset yrittivät juoda maitoa samalla kun tekivät hyppyvoltin ja toiset upposivat altaan pohjaan polkupyörän kyydissä. Lopuksi oli luvassa kisat. Jokaisen pellen hyppyesitys arvioitiin tuomariston avulla ja voittaja palkittiin. Saimme myös todistaa nakupellehypyn ja vesisuksihiihdon. Koko show kesti noin tunnin ja meidän pikkuiset olivat aivan innoissaan yleisössä. He huusivat kannustuksia pelleille ja nauroivat kovaan ääneen hauskoille jutuille. Täytyy sanoa, että koko show yllätti meidät positiivisesti ja vaikka halli oli kenties jopa hieman ylimyyty se toi samalla kivaa tunnelmaa. Mahtava ilta!

Oletko sinä käynyt katsomassa pellehyppyjä?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa naurulihaksia treenaavalle jutulle :D Meille pellehypyt on vaan telkkarista tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep - nämä olivat kyllä aivan superhauskoja viihdyttäjiä :D

      Poista