2014/10/24

Leikkitreffit

Miten päivän saa kulumaan kotona lasten kanssa? Kun on kahdestaan vauvan kanssa kotona, aika rientää. On niin paljon mitä voisi puuhailla, helliä, leikkiä, huoltaa, käydä vaunulenkeillä ja nauttia hiljaisuudesta kun vauva on päiväunilla. Yhden kanssa on helppoa olla liikkeellä ja tavata muita äitejä milloin missäkin kahvilassa tai vauvaelokuvissa. Pieni ihminen viihtyy yleensä, kunhan maisemat vaihtuvat riittävän usein ja muistaa pitää huolta perustarpeista. Periaatteessahan sen pitäisi olla samanlaista kun lapsia on kaksi, mutta meidän luona tarina muuttuu kokonaan..

































Taapero ja liikkuva vauva yllyttää toisaan ja vauhti vain kiihtyy kiihtymistään ja kohta sattuu.. Olemme huomanneet että kaikista paras tapa pitää kaikki tyytyväisinä on järjestää leikkitreffit. Silloin aika kuluu yhtäkkiä liiankin nopeasti ja päiväunien aika tulee vastaan ennen kuin huomaakaan. Äiteille on juttuseuraa, lapsilla on leikkiseuraa ja ihana kaaos alkaa. Viimeksi leikkitreffeilla saman katon alla leikki neljä lasta. Voitte kuvitella että äänitaso oli kohdallaan. Söimme lohikeittoa ja onnistuttiin jopa juomaan kahvit niin, että äidit saivat istua melkein paikallaan yhden kupillisen verran. Pienen alkujännityksen jälkeen vanhempi kaksikko keksi hienosti puuhaa yhdessä. Pienellä keinuhevosella voikin keinua yhdessä niin ettei tarvitse odottaa omaa vuoroaan! 

Lisää leikkejä odotellessa!


-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti