2014/12/23

Varaslähtö kuusenkoristeluun..

Lapset ovat niin ihania kun koristelevat kuusen oksia, sillä koristeita ei nimittäin ole pakko levittää mitenkään tasaisin välein kuusen ympärille. Kaikki koristeet asetellaan siihen nenän korkeudelle kuusen etupuolelle. Otimme siis varaslähdön kuusenkoristeluun eilen illalla, kun emme enää malttaneet odottaa. Esikoisen mielestä kaikista kivoin juttu oli penkoa läpi kaikki laatikosta löytyneet kuusenkoristeet. Hän jopa kysyi onko kaikki pakko ripustaa kuuseen siinä toivossa, että osan olisi saanut viedä leluiksi. 

 



Mainitsin myös aikaisemmin, että olemme hieman stressanneet sitä, miten koristeltu kuusi ja meidän pian 11 kuukautta vanha pikkuveikka tulevat toimeen keskenään. Keksimme ensihätään melko yllättävän ratkaisun tähän, nimittäin lapset saivat oman pikku tekokuusen jota saa raahata mukana leikeissä ja muissa touhuissa niin kauan kun se pysyy kasassa.

Pikkukuusi - pahoittelen kohtaloasi..

Tämä blogi rauhoittuu nyt muutamaksi päiväksi jouluviettoon ja tapaninpäivänä tavataan taas!
Oikein mukavaa, rentouttavaa ja edes hieman stressitöntä joulua toivottaa,

Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti