2015/01/28

Avainnauha puuhelmistä

Viime aikoina meidän 3-vuotias on kovasti halunnut auttaa ovien avauksessa. Ensin pitää tietenkin soittaa ovikelloa, vaikka kukaan ei olisi kotona ja sen jälkeen hän valitsee avainnipusta oikean värisen avaimen ja "auttaa" oven avaamisessa. Samalla olen jonkin aikaa pohtinut, mitä kaikkea pojan kanssa voisi askarrella puuhelmistä. Olisi kiva, että poikakin pääsisi pujottelemaan puuhelmiä nauhaan ilman, että lopputulema olisi suoraan super-tyttömäinen, kuten kaulakoru. Ja siitä se sitten lähti: Projekti avainnauha puuhelmistä!





Voitte vaan kuvitella miten innoissaan meidän esikoinen oli tästä ideasta. Valitsimme joustavan kuminauhan, jotta avain ylettyisi lukkoon vaikka nauha on kaulassa. Sitten meidän kolmevuotias valitsi puuhelmet ja pujotti (suurimman osan) ihan itse nauhaan. Puolessa välissä pujottelua kiinnitimme solmulla nipsun avainta varten. Lopuksi maalasimme vielä vedenkestävällä tussilla hauskoja ja riittävän lapsellisia kuvioita muutamaan puuhelmeen. Kun kerroin, että hän saisi ihka oman avaimen meidän postilaatikkoon, hän oli ratketa riemusta. Nyt isi ja meidän ylpeä esikoinen kipittävät päivittäin yhdessä postilaatikolle hakemaan päivän postit..

Postman Pat, Postman Pat..

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti