2015/01/24

Hyvästi vauvalelut

Huomasin äskettäin, että 11-kk vanha kuopuksemme leikki edelleen pienen vauvan leluilla. Pienen vauvan leluilla tarkoitan siis puru-, rapistelu- ja muita "ei aktivoivia" leluja. Hänen lempipuuhansa onkin viimeaikoina ollut tyhjentää kannelliset laatikot, jossa olemme säilyttäneet vauvaleluja, jonka jälkeen hän joko laittaa ne takaisin laatikoihin tai heittää ne alas meidän portaikkoa. 



Oivalluksen jälkeen tuli kiire. Kiire siivota vauvalelut pois ja kiire ottaa esille mm. kasattavat palikat, soittimet, palapelit ja muut aktivoivat lelut. Sillä aikaa kun kuopuksemme innoissaan leikki lattialla "uusvanhoilla" leluillaan, annoin itselleni hetken aikaa tunteilla ja jättää hyvästi vauvaleluille. Onhan se haikeaa, mutta meidän villissä arjessa ei ole kovin paljon aikaa tunteilla tällaisen seikan parissa. Yhden vauvalelun jätimme kuitenkin vielä paikoilleen ja se on äitini tekemä mobile, joka edelleen roikkuu meidän kuopuksen sängyn yläpuolella. Katsomme sitä joka kerta kun hän herää päiväunilta ja uskon, että se omalla tavallaan tuo hänelle turvaa. Mobilesta lisää myöhemmin.

Buhuu. Kyynelkuivaus. Palikkatornin kasausta.

-Såfin

PS. Suosikkilelut ovat ehdottomasti olleet Lamazen roikkuvat vaunulelut ja kuminen ihana Sophie-kirahvi. Suosittelemme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti