2015/01/08

Murut Murulandiassa

Kun omat lelut ei innosta, tai kun äiti ei enää jaksa siivota pois samat palapelit, naamiaisasut, piirrustusvälineet tai junaradat, voi aina suunnata Sörnäisissä sijaitsevaan, melko uuteen Murulandiaan. Näin me ainakin teimme alkuviikosta, kun pojat kaipasivat hieman vaihtelua leikkeihin. Murulandia on hieman erilainen sisäleikkipuisto, jossa lapsille on esillä hauskoja leluja, tehtäviä ja pelejä. Murulandia on jaettu erilaisiin alueisiin ja huoneisiin. Yksi alue on pyhitetty nukkekodeille, toisesta on tehty jännä valohuone ja kolmannessa huoneessa on luonnontieteilijälle tehtäviä. Siellä on myös huoneita mm. pienille vauvoille, satumetsäalue ja rakennelma jossa saa leikkiä kauppaa ja pukea naamiaisasuja. 






 




Meillä oli tällä kertaa matkassa kolme lasta, ja olimme varautuneet (miten tämän sanoisi hienovaraisesti..) aikamoiseen härdelliin. Yllätykseksemme löysimme itsemme ajoittain löhöilemästä isoilla säkkituoleilla, sillä aikaa kun lapset leikkivät ja hääräsivät leluilla. Parkkiaikaa olimme varanneet melkein kolme tuntia ja se ei olisi riittänyt alkuukaan, niin hauskaa lapsilla oli. Kun suuntasimme autolle päin huokasin helpotuksesta, ettei meidän itse tarvinnut siivota kaikkia leluja paikoilleen. 

Vihdoin oikein kunnon vaihtelua HopLopille..

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti