2015/06/09

Pieni ja outo sanavarasto

Olemme viettäneet joitain päiviä ulkomailla, jolloin ei ole tarvinnut miettiä pyykkejä, tiskejä ja muita tekemättömiä juttuja ja on taas ollut ihana tarkkailla lapsia hieman eri tavalla kuin kotona. Teimme yhden huvittavan havainnon meidän 1 v. 4 kk. kuopuksen sanavarastosta. Ensinnäkin hän osaa yhteensä ehkä n. 20 sanaa. Tähän sanavarastoon kuuluu tietenkin muutamia tavallisia sanoja kuten mm. auto, mamma, isi, syödä, mennä ja veljensä nimi. Hän osaa myös vastata kun kyselee miten erilaiset eläimet ääntelevät. (Krokotiili, gorilla, leijona, tiikeri ja vaarallinen virtahepo karjaisee tietenkin kaikki samalla pelottavalla karjaisulla.. Hahaa). Mutta huvittavinta on, että hänen suhteelliseen pieneen sanavarastoon kuuluu myös melko kummallisia sanoja:   



Aippuud - Ipad
Heikka - Hei + Moikka
Vääääyöt - Hyvää yötä
Kaaka - Karkki
Uichy - Vichy
Pumppu - Ilmalämpöpumppu
Uomenta - Huomenta
Uuvju - Love You

Jotenkin kuvittelin, että kaikkien lasten sanavarasto kehittyy suurin piirten samalla tavalla. Luulin että kaikki lapset oppivat ensin sanoja kuten vaippa, lamppu, maito, pipo, silmä, nenä, pallo, keinu ja tutti. Sanoja joita toistetaan lapselle paljon niiden ollessa pieniä. Tämä luulo on siis väärä: ainakin yksi lapsi oppii sanat hieman erilaisessa järjestyksessä. Meidän kuopus sanoo siis oikeasti "Vichy" ennen kuin hän edes osaa pyytää "Maitoa". Hih..   

-Såfin

PS. Meidän kuopus höpöttelee välillä hurjan paljon siansaksalla nyökyttäen ja osoittaen. Hän uskoo kovasti että hän osaa jutella ihan niin kuin me muut.. Hellyyttävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti