2015/08/20

4-vuotisjuhlien valmistelu

Arvatkaa mitä me ollaan tehty viime päivinä? No, me ollaan valmisteltu meidän esikoisen 4-vuotissynttäreitä oikein urakalla. Kerroinkin jo aikaisemmin, että kyseessä on tällä kertaa "Kirpeät Monsterijuhlat" ja nyt meillä on sitten siivottu, jännitetty, kokkailtu, leivottu, järjestelty yllätyksiä ja käyty kaupoissa. (Ja sainoinko jo jännitetty?!) Ensimmäistä kertaa huomaan miten tärkeät nämä synttärijuhlat meidän esikoiselle on. Hän puhuu niistä taukoamatta, suunnittelee ruokia ja tarjoutuu jopa siivousavuksi ja "sous-chef:ksi" keittiöön. Hän pohtii sitä, miten hän malttaa olla kertomatta yllätyksistä kavereilleen, miettii mitenköhän ihmiset ovat puheutuneet hänen juhliin ja laskee päiviä h-hetkeen. 




Muistan hyvin miten tärkeät synttärijuhlat olivat silloin pienenä. Juhlia pitää jännittää ja odottaa - se oli suuri osa koko juttua! Olemme päättäneet tällä kertaa jättää kakun leipomatta, sillä ainakaan meidän lapset eivät oikeastaan syö tai tykkää perinteisestä kakusta. Keksit ja muut herkut uppoavat  paljon paremmin. Lasten menuu on suoraan meidän esikoisen sanelema ja ette ehkä ylläty kun kerron, että siihen liittyy lihapullat ja nakit. Hihii.. 

Järjestämme tälläkin kertaa juhlat kahdessa osassa, tulevana viikonloppuna ja ensi viikolla. Nyt sitten vielä hieman viimeistelyä ja kohta juhlitaan!

-Såfin

2 kommenttia: