2015/08/21

Ihastus inkkarikuoseihin

Nyt on tiipiit ja inkkari-nuolet paidoissa ja housuissa pop! Meidän pojat halusivat välittömästi ottaa käyttöön uudet paidat ja housut, kun eilen illalla lähdimme ravintolaan syömään meidän kummitytön perheen kanssa. Meidän ravintolavalinta osui tällä kertaa nappiin. Löysimme aiemmin kesällä Tuusulassa sijaitsevan Krapihovin sisäpihalta ihanan illanviettopaikan: Kesäravintola Mankelin, johon päätimme mennä jo toistamiseen. Sen lisäksi, että kaikki tarjoilijat siellä ovat erittäin lapsiystävällisiä (tarkoitan tällä sitä, että he leikkivät lasten kanssa ja näyttävät niille mm. taikatemppuja) on myös ravintolan ympäristö aivan superhyvä lapsiperheille. 

(Inkkarikuosit: Lindex)

Ravintolan ympärillä sijaitsee iiisot nurmialueet, joita ympäri on kiva juosta esimerkiksi pukeutuneena juuri tällaisiin keltaisiin inkkarikuoseihin. Lisäksi alueella on useita paikkoja, jossa voi kiipeillä ja pisteenä i:n päällä siellä on tietenkin pieni leikkipuisto keinuineen. Ainut miinus oli tällä kertaa se, että kotiinmenon koittaessa autoomme istahti kaksi erittäin likaista ja hiekkaista pientä inkkaria.

Awohawohawoha.. (Vai miten sen virallisen inkkariäänen kirjoittaisi?? Hihii..)

Itse olen aivan ihastunut näihin inkkarikuoseihin. Mitäs te pidätte niistä?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti