2016/09/01

Oikea- vai vasenkätinen?

Oletko sinä joskus miettinyt sitä minkä kätinen lapsesi tulee olemaan isona? Me olemme. Pienellä lapsellahan ei vielä ole selkeää preferenssiä kumpaankaan "kätisyyteen". Meillä piirrustukset on hienosti tehty ihan kummalla kädellä vaan. Heiluteltu kahta kynää paperin yläpuolella. (jotkut kutsuisi sitä sottaamiseksi. Hahaa..) Mutta kun taidot kehittyvät, toinen käsi erikoistuu hienomotoriikkaan ja lapsi käyttää tätä kättä jatkossa tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Meidän poikien ollessa pieniä emme ole mitenkään erikoisesti kannustanut jomman kumman käden käyttämiseen. Lusikka on ojennettu lapsen eteen ja lapsi tarttuu siihen sitten valitsemallaan kädellä. Meillä tämä käsi oli alkuun usein vasen.. 

Muutamia vuosia sitten meillä käytettiin ennemminkin satunnaisesti oikeaa kättä ja pääosin vasempaa. Kului vähän aikaa ja taas käytettiin kumpaakin kättä. Hetken aikaa täällä oltiin siis sujuvasti molempikätisiä. Tämän jälkeen en ole kiinnittänyt tähän juurikaan huomiota. Koska, noh.. ei kai sillä niin väliä ole - kunhan lapsi osaa toimia itsenäisesti. Eilen havahduin taas tähän asiaan kun yhtäkkiä huomasin, että hän ei osaakaan enää käyttää vasenta yhtä taitavasti kuin oikeaa. Oikeasta kädestä on tullut se tärkeämpi. Näyttää siis siltä, että kaiken tämän ajan jälkeen hänestä tuli kuitenkin oikeakätinen. Vasen, sekä-että ja lopulta oikea käsi. Tosi selkeää. Hahaa..

Ollaanko teidän perheessä oikea- tai vasenkätisiä ja onko tämä vaihdellut lapsen ollessa pieni?

-Såfin

10 kommenttia:

  1. Onneksi nykyään ei enää pakoteta lasta käyttämään oikeaa kättä! Meillä siis isompi poika oli pitkään molempikätinen ja nyt vasen on ehkä aavistuksen parempi. Joskus esim. väritys saattaa tapahtua oikealla, mutta kirjoittamiseen sekä saksimiseen poika käyttää vain vasenta. Kuopus ja tyttö taas ovat aina selvästi käyttäneet enemmän oikeaa, vaikka vasemmallakaan eivät ihan avuttomia ole olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :)Tuo on ilmeisesti aika tavallista että lapsi on pitkään molempikätinen. Sitten jossain vaiheessa toinen käsi erikoistuu toista enemmän.. <3

      Poista
  2. Kolme vanhinta ovat olleet alusta saakka oikeakätisiä. Nuorin on ollut vasenkätinen. Parivuotiaana vaihtoi lusikan tai kynän oikeaan käteen, jos kysyi esimerkiksi "kummalla kädellä piirrät/syöt?" Nyt on 3 vuotias ja ihan kuin viime aikoina olisi syönyt oikealla kädellä. Pitääkin tänä aamuna tarkkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, jännää kuulla että myös teidän perheessä on nuorimmalla vaihdellut se kummalla kädellä ensisijaisesti syö. :) Joissain tapauksissa on kuitenkin jo alusta lähtien selvää kumpi kätinen lapsi on. <3

      Poista
  3. Meillä on kahdella isommalla ollut aina aika vahvana oikeakätisyys, enkä ole missään vaiheessa arvellut heitä vasenkätisiksi. Pienin (1v 3kk) käyttää tietenkin edelleen tasavertaisesti molempia, mutta jostain syystä kuvittelen, että hänestä tulee vasenkätinen. En yhtään tiedä, miksi. :´D Varmaan siksi, että muistan pienestä asti ihailleeni jostain syystä vasenkätisiä, joista kaikki tuntemani sattuivat vieläpä olemaan tosi kivoja. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännää miten joillain lapsilla näkee selkeästi miten ne ovat oikeakätisiä heti pienestä lähtien. Sitä ei sen kummemmin mieti. Heti jos lapsi käyttää molempaa kättä niin kyllähän vasenkätisyys käy mielessä :) Minäkin siis ihailen vasenkätisiä koska isäni on sellainen. Hän on joskus sanonut, että on tutkittu sitä, että vasenkätiset ovat älykkäämpiä yksilöitä.. en tiedä perustuuko faktaan vai onko tämä hänen oma keksintö.. Hahaa.. :)

      Poista
  4. Meillä isompi kirjoittaa oikealla, mutta ote on sellainen että vaikutti neuvolassa että voisi ollakin paremmin vasenkätinen. Itse olen "kaksikätinen" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännää että itse olet kaksikätinen! <3 Sehän on valtavan hieno taito - sanotaan, että kaksikätisillä aivopuoliskot "juttelee" keskenään paremmin :D

      Poista
  5. Meillä isompi neiti tekee molemmilla käsillä samat asiat, enemmän hän käyttää vasuria, on pienestä pitäen käyttänyt. Hassua kyllä vaikka kummankaan suvussa ei ole ainutakaan vasenkätistä :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..Eli aika lailla samalla tavalla kuin meilläkin on ollut <3 Tosin meillä sitten päätyi kumminkin oikeaan muutaman vuoden "pohdinnan" jälkeen. Olisikin muuten mielenkiintoista tietää onko vasenkätisyys perinnöllistä?! :)

      Poista