2016/12/21

Piparkakkutalojen sarjatuotantoa

Jaoin tässä muutama päivä sitten instagramissa (@malin.safin) kuvan meidän piparkakkutaloista. Tai oikeastaan piparkakkutalokylästä. Meillä valmistettiin nimittäin pirparkakkutaloja sarjatuotantona viime viikonloppuna. Lapset tykkäävät niin suunnattomasti tästä koristelu-vaiheesta, että olemme jo aika monena vuonna tehneet myös isovanhemmille omat piparkakkutalot ikään kuin yhtenä joululahjana lapsilta. Näin jokaiselle on riittänyt koristeltavaa. Tänä vuonna menimme mistä aita oli matalin kokosimme talot kaupan valmiista paloista. Ja nyt täytyy kyllä rehellisesti sanoa ettei valmistalojen seiniä oikeastaan edes erota näiden kaikkien koristeluiden alta. Heh..

Samalla kun koristelimme taloja minulle muistui mieleen se hetki kun 2-vuotta sitten olimme saman projektin äärellä ja meidän nuorimmainen konttaili hiljaa pöydän alle. Ennen kun ymmärsin tilanteen hän oli jo kerennyt syödä aika monta karkkia jotka oli päässyt tippumaan pöydän ääressä piparkakkutaloja koristelevalta isoveljeltään. Meidän kuopus siis maisteli ensimmäistä kertaa karkkia juuri tällaisen pipparkakkutalo-projektin yhteydessä. Myös nyt saattoi jokunen makeinen kadota meidän poikien suuhun. Onneksi niitä säästyi kuitenkin sen verran, että saimme taloihin hienot lapsenmieliset katot ja seinät.

Onko teillä ollut tapana koristella piparkakkutaloja jouluna?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanat piparkakkutalot!
    Lasten koristelemat piparit ja talot on kauneimmat ja meillä lapset on joka vuosi hoitanut tuon koristelupolen, paitsi tänä vuonna. Emme ole nimittäin tänä vuonna ehtineet tehdä vielä yhtään piparitaloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii <3 kyllä se vaan niin on, että lapsilla on aivan ihana mielikuvitus tehdä tällaisia koristeluja :) toivottavasti tekin pääsette vielä tekemään vähän piparkakkutaloja!

      Poista
  2. Ihania taloja♥ Meidän oli tarkoitus tehdä lasten jäätyä lomalle talot. Saa nähdä mennänkö tänäkin vuonna helpommalla eli kuusilla vai jääkö loput piparitkin vielä tekemättä. Namit on jo valmiina eli syödään sitten pelkästään niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lapset kyllä rakastavat joulupuuhia ja etenkin karkeilla koristelemista! Mutta aina energiaa ei aina riitä kaikkeen. Pikaista paranemista sinne teille <3

      Poista