2017/05/12

Testissä: Fazerilan brunssi

Kerroin aiemmin teille miten sain kutsun osallistua Fazerin leivontakouluun joka järjestettiin uudessa Fazer Experience vierailukeskuksessa. Huomasin silloin, että samoissa tiloissa on myös viikonloppuisin tarjolla brunssi ja päätimme hetki sitten lähteä testaamaan sitä perheen kanssa. Fazerilan brunssi on suosittu ja aiempi kattaus olikin jo täyteen buukattu kun soitimme varataaksemme pöytää. Onneksi perheemme mahtui samana päivänä myöhemmälle kattaukselle. Brunssi on suosittu monesta eri syystä. Yksi on tietenkin se, että tilat ovat aivan mahtavan kauniit. Reilu vuosi sitten avattu keskus on niin valoisa ja kaunis, että jo pelkästään senkin takia kannattaa piipahtaa. Keskellä rakennusta on kaunis lasitettu alue jossa kasvaa viidakkomaisia kasveja ja toisella puolella taloa on myös fazer-näyttely ja kauppa jonne erikseen voi ostaa liput.


Kuten voisi kuvitella Fazerilan brunssilla oli tarjolla kaikenlaisia herkkuja. Suurimmat odotukset minulla oli tietenkin leipäpöydän suhteen, sillä se on ikään kuin heidän bravuuri. En joutunut pettymään. Vaikka leipäpyödälle aika ajoittain oli jonoa jopa ruuhkaksi asti, sinne kannettiin jatkuvalla syötöllä vastapaisettua leipää, karjalanpiirakoita ja croisantteja. Brunssilla oli tarjolla myös mm. erilaisia ruokaisia salaatteja, nakkeja, vihanneksia, jugurtteja ja leikkeleitä. Eritysen positiivisesti yllätyin aivan erinomaisen hyvistä smoothieista. Jälkkäriksi oli tarjolla kakkuja joista meidän isi-ihmisen lemppari on Sacherkakkua. Nam. Fazerilan brunssi kustantaa 23,90 € /aikuinen ja on ehdottomasti hintansa arvoinen! Ainut pettymys jonka minä koin oli oma "kestävyyteni". Olin ilmeisesti syönyt niin paljon alkupalaa, etten enää jaksanut edes maistaa kakkuja. Onneksi perheemme muut jäsenet taisi syödä niitä minunkin puolesta. Hihii..

Käytkö sinä usein brunssilla?

-Såfin 

2 kommenttia:

  1. Nam, varmasti hyvää! Me käydään tosi harvoin missään kodin ulkopuolella brunssilla, sillä eihän täällä niitä oikein edes olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunssit ovat kyllä tosi suuressa suosiossa täällä! Mutta onneksi hyvän brunssin voi myös järjestää kotona :)

      Poista