2017/08/17

Onnelliset juuri nyt

Toissaviikolla tajusin, että joku hirmumyrsky on poiminut meidän perheen kyytiin. Nyt en tarkoita Kiira-myrskyä, vaan tämä meidän tilanne on monen sattuman summa. Olenkin kertonut teille arkiruoka-kriisistä, eskarin aloittamisesta ja meidän rakennusprojektimme etenemisestä. Sitten tässä on ollut kaikenlaista pientä yhteensattumaa. Punkkeja, erään vuokrasuhteen päättymistä, häitä, työmatkoja, polttareita, lastenkutsujen järkkäämistä jne. On vähän paljon kaikkea, noin lievästi sanottua. Onneksi sentään kumpikaan meistä vanhemmista ei vaihtanut työpaikkaa tähän samaan syssyyn. Hahaa.. Vaikka aikatauluni on ollut poikkeuksellisen tiukka pidän edelleen tätä blogia jokapäiväisenä henkireikänä. Tämä on minulle paikka jonne saan tulla purkamaan ajatuksia. Tänään tätä tekstiä kirjoittaessa kaipasin suoraan sanottuna jotain valoa tunnelin päähän. Niitä pieniä ilon murusia. 

Nämä asiat tuovat iloa meidän arkeen juuri nyt: 

- Olemme onnistuneesti kasvattaneet lasikuistillamme kokonaiset neljä tomaattia. Jee. En koskaan olisi uskonut, että onnistumme tässä. 

- Ilmoittauduin ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen säännölliseen harrastukseen. Aloitan vuoden mittaiset jooga-opinnot siskoni kanssa ja tulen jatkossa joogaamaan 1,5 tuntia joka maanantai. Tästä kerron taatusti lisää myöhemmin. Olen super-innoissani.

- Lapseni joivat pahaa aavistamatta minun tekemää vihersmoohtieta. Okei, kutsuin sitä limaksi, mutta silti.. Hahaa..

- Meidän rakennusprojekti etenee hurjaa vauhtia ja ensi tiistaina saamme nähdä miten meidän talon seinät ja lattiat laitetaan paikoilleen elementtitoimituksen myötä. Siis miten siistiä?! 

- Saamme viettää viikonlopun meidän ihanan ystäväperheen kanssa joita olemme ikävöineet kovasti. Välillä kiireet vievät mennessään, mutta onneksi ystävyyssuhteet säilyvät. 

- Olemme selvinneet hengissä ensimmäisistä eskariaamuista. Voin kertoa, etteivät meidän illat ole olleet ihan helpommasta päästä, mutta olemme jo voiton puolella. 

- Mustikat, viinimarjat, mansikat.. tai noh oikeastaan kaikki marjat ovat ihan huippuhyviä juuri nyt. 

- Olemme saaneet korjattua meidän auton kiveniskemästä rikkoutuneen tuulilasin, sekä vaihdettua uudet renkaat kuluneiden tilalle. Näiden kiireiden keskellä tämä ansaitsee jo pienet aplodit.

- Olemme kuivattaneet paljon pyykkiä ulkona. Aah.. se tuoksu! 

- Meillä näyttää toistaiseksi olevan kaikki lasten syysvaatehankinnat tehtynä. Aika uskomatonta. 

- Selailemme matkatoimistojen nettisivuja. Haaveilemme jo ulkomaanmatkasta, hengähdystauosta aurinkoisella rannalla. Pelkkä haaveilu tekee jo ihmeitä.

Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Ne pienet asiat monesti tekevät arjesta onnellista, vaikka ympärillä välillä kuohuisikin ruuhkavuosien tai muun vastaavan ansiosta.

    Itse olen onnellinen juuri nyt siitä, että taaperomme yöt ovat suhteellisen kokonaisia tällä hetkellä. Lisäksi odotan meidän uutta arkea työ- ja päiväkotiasioiden suhteen, vaikka varmasti tulee olemaan rankkaakin.
    Olen onnellinen, kun olen parempien yöunien myötä saanut takaisin omaa itseäni. Olen onnellinen, kun perheemme voi hyvin. Olen onnellinen, kun lämpö vielä hellii meitä :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi arjesta löytyy aina niitä valonsäteitäkin <3

    Minä iloitsen vielä viimeisistä lomahetkistä ja toisaalta syksyn saapumisesta :)

    VastaaPoista
  3. Kun osaa nauttia arjen pienistä murusista, ei se kiire ja kaaoskaan ole niin ahdistavaa :) Täällä nautitaan juuri ihanista vadelmista ja huokaistaan helpotuksesta, ettei nyt liikkeellä oleva parvorokko iskenyt jo keväällä.

    VastaaPoista