2017/10/20

Ilmoitustaulu korkista

Minä innostuin joitain päiviä sitten suunnittelemaan meidän tulevan talon toimistohuonetta. On luksusta ajatella, että meille tulee ihan oma tila työntekoa varten sillä kummatkin me vanhemmat teemme etäpäiviä viikottain. Kerroinkin teille jonkun aikaa sitten meidän työskentelystä kotoa ja siitä miten etäpäivät ovat tärkeässä roolissa meidän arjen toimivuuden kannalta. Olen jo pitkään haaveillut korkki-ilmoitustaulusta. Villitys meni jopa niin pitkälle, että ajattelin hullutella ja tehdä kokonaisen seinän korkista meidän tulevan talon kotitoimistoon. Ajatelkaa miten kätevää: Kaikki tärkeät jutut siinä esillä käden ulottuvilla. Hihii.. (ja jo-oo, paljon siistimistä myös) Tähän hätään oli kuitenkin pakko testata ideaa johon törmäsin pinterestissä jonkin aikaa sitten, nimittäin kirjaimen muotoinen ilmoitustaulu korkista..

Tätä projektia varten tarvitset korkkilevyä (minun korkkilevy oli alunperin tarkoitettu pannunaluseksi), mattoveitsen, leikkuualustan ja värikästä nyöriä. Tämän jälkeen minä printtasin ihan a-kirjaimein ääriviivat tavalliselle paperille ja piirsin sen avulla kirjaimen nurinpäin (peilikuvana) korkkilevyn takapuolelle. Leikkasin varovasti mattoveitsellä kirjaimen ääriviivoja pitkin. Lopuksi sidoin värikkäällä langalla tiukat kiinnityskohdat erilaisille valokuville ja lapuille. Korkkiin voi myös tietty kiinnittää muistiinpanoja erilaisilla nastoilla. Minä kiinnitiin esimerkiksi siihen minun kauniin yksinäisen korviksen jonka toisen parin toivon vielä löytäväni jostain..

Oletko koskaan tehnyt mitään korkista? Entä minkälaisesta sisustuksesta sinä pidät työhuoneessa?

-Såfin

PS. Mikäli korkkityöt kiinnostaa niin tein myös jonkin aikaa sitten lasinaluset vastaavasta materiaalista. (Klik!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti